"D761. Ravinnontarpeen tunnistamisesta
Ruokaa pitäisi syödä tarpeen mukaan,mutta yleensä ainakin yksi tai
kaksi suupalaa ja siitä omista tuntemuksistaan sitten tietää, tekikö se
hyvää ja paljonko silloin tarvitsee ruokaa ja minkälaista ruokaa:
tuhdimpaa, kevyempää, vitamiinirikkaampaa, perusruokamaisempaa,
vaihtelua, eri ravintoaineita, jotakin tietyntyyppistä vai mitä.
Ruuan
pitäisi tehdä olo ja jaksavaisuus hyviksi seuraaviksi muutamaksi
tunniksi sellaiseen elämään kuin mitä aikoo silloin elää ja mihin taidot
on, mikä on tervehenkistä ja kyllin viihtyisää. Jos taitoja puuttuu tai
viihtyvyys on huono,niin sitä voi väliaikaisestipaikata tuhdimmalla
ruualla mutta parempi olisi opetella nuo taidot ja elämäntaidot,
elämänviisaus. Eli syödessä kuulostellaan, että jos lopetan aterian
tähän, niinjaksanko hyvin,el'äväisesti, soivasti seuraavat tunnit? Jos
jaksan lyhyemmän aikaa, niin mikä ruokamäärä toisi riittävän
jaksavaisuuden, syö sitten sen verran. Jos elämänkokemus ei näytä
menevän soivaksi, niin lisää tervehenkisyyttä, tuoreita hedelmiä tai
vihanneksia ja eri ravintoaineita ruokaympyrän mukaan.
Sitä, mitä
ruokaa kaipaa, kuulostellaan, vertaamalla terveeseen hyvin sujuvaan
elämään, sen vireeseen ja meininkiin. Olenko liian valju ja voimaton
nyt,silloin pitäisi syödä ateria. Jos söisin tuhdimmin, niin olisiko
meininki silloin jaksavainen ja hyväntuulinen, hyvällä huomiokyvyllä ja
täydellä ymmärryksellämukana, liikkuminen helppoa ja miellyttävää? Jos
söisi esim. leikkelemakkaraa, niin olisiko se oikeantyyppistä ravintoa,
entä määrä rasvan suhteen, olisiko kalamaisempi parempi tai juurespihvi,
tarvitsevatko ne jotakin toisentyyppistä rasvaa,esim. juoksevaa,
olisiko siinä hyvä salaatti tai raaste mukana, täydentäisikö sen
maidolla, täysmaidolla vai rasvattomalla, kaipaako jotakin muuta, mitkä
keitetyt vihannekset sopisivat ruuan kanssa ja miten laitettuina,entä
puhdasta vettä."
http://parantamisesta.blogspot.com
Syö niin kuin hyvältä tuntuu, mutta muista yhteiskuntakelpoisuuden vaatimus. Vinkkejä laihduttamisesta enimmäkseen ilman ruokamäärää koskevia rajoituksia, ( mutta syötävä oman ravinnontarpeen mukaan, ei muiden ), siis muiden keinojen avulla: mm lämmönsäätely ja muuta kivaa tekemistä, ym Kokeile kikka tai pari kerrallaan, ei kaikkea yhtenä puurona.
perjantai 21. kesäkuuta 2019
lauantai 13. huhtikuuta 2019
Vuodenaikakirjoitukseni keväässä sävelmänpätkiä
Vuodenaikojen elämisen ohjeissani http://opisuomalaisuus.blogspot.com/2014/02/vuodenkierto-ja-henkinen-hyvinvointi.html (English translation http://finnishskills.blogspot.com/2014/11/living-with-seasons.html ) on nyt kevään osiossa sävelmänpätkiä kevään elämisen avuksi:
keskiviikko 20. maaliskuuta 2019
Tunteenomaisesta ideaalipainosta
Tunteenomainen ideaalipaino ei siis ole se, millaisen ulkonäön valitsisit, vaan se on kehon tunne, että millaisella kropalla olisit onnellinen ja koko ajan jaksavainen. Se on yleensä jonkin verran lihavampi kuin minkä itse arvioisit hyväksi itsellesi, kai siksi, että kroppa tuntuu arvioivan, milloin koko ajan voimat, vararavinto, riittäisi, ja sinä taas arviot, että milloin tavallisesti riittäisivät voimasi. Kropan valinta on siis mukavuudenhaluisempi versio omastasi tuntemustesi mukaisesta, ikään kuin kropan jaksamisen kannalta varmisteleva, kuitenkin juuri hyvinvointiin tähtäävä eikä ollenkaan hankalan lihavaan oloon.
Tunteenomainen ideaalipaino on siis suuresti ihmisestä riippuvainen ja voi vaihdella päivän hetkestä toiseen, esim. siksi, että saitko juuri aimo annoksen kylmää. Ideaalipaino noin arvioituna kertoo kehon senhetkisen arvion siitä, jos koko ajan eläisit suurin piirtein samoin, mutta jos menit sisälle lämmittelemään, etkä tarvinnutkaan suurta annosta ruokaa, niin minuutin tai muutaman kuluttua kehosi arvio ideaalipainostasi on paljon pienempi. Samoins seura vaikuttaa: korvaako se ruualla puutteet vai elämänviisaudella ja aidosti onnellisella tervehenkisellä elämänsisällöllä.
Eri ihmisille eri määrälihavuutta tuo sopivan kylläisen olon arkeen, ja se on kai kiinni siitä, paljonko ravinnonkulutus, energiantarve esim. minuutissa on yleensä. Lyhyemmällä aikavälillä vaihtelua on yleensä liikaa, jotta voisi arvioida kunnolla. Pidempi taas ei aina anna kuvaa siitä, miten energia kuluu, mihin ja mihin tapaa ihmienn elää ja kantaa päivän rasitukset, millainen hän on energiansaanniltaan, siis elinvoiman lähteiltään ja viisaudeltaan.
Tunteenomainen ideaalipaino on siis suuresti ihmisestä riippuvainen ja voi vaihdella päivän hetkestä toiseen, esim. siksi, että saitko juuri aimo annoksen kylmää. Ideaalipaino noin arvioituna kertoo kehon senhetkisen arvion siitä, jos koko ajan eläisit suurin piirtein samoin, mutta jos menit sisälle lämmittelemään, etkä tarvinnutkaan suurta annosta ruokaa, niin minuutin tai muutaman kuluttua kehosi arvio ideaalipainostasi on paljon pienempi. Samoins seura vaikuttaa: korvaako se ruualla puutteet vai elämänviisaudella ja aidosti onnellisella tervehenkisellä elämänsisällöllä.
Eri ihmisille eri määrälihavuutta tuo sopivan kylläisen olon arkeen, ja se on kai kiinni siitä, paljonko ravinnonkulutus, energiantarve esim. minuutissa on yleensä. Lyhyemmällä aikavälillä vaihtelua on yleensä liikaa, jotta voisi arvioida kunnolla. Pidempi taas ei aina anna kuvaa siitä, miten energia kuluu, mihin ja mihin tapaa ihmienn elää ja kantaa päivän rasitukset, millainen hän on energiansaanniltaan, siis elinvoiman lähteiltään ja viisaudeltaan.
Yritys kuvata 5 min laihdutusta sävelin
1. emotional ideal weight, 2. extra fat, 3. melt away, and 4. (two last notes) come as bakery like feeling to near the stomach
http://learntalents.blogspot.com/2019/03/getting-thinner-quick-5-min-easily-and.html
Lue varsinainen ohje: http://laihdutuskikkoja.blogspot.com/2018/04/akkia-helposti-ja-mukavasti.html
torstai 21. helmikuuta 2019
Yhdistä jokiaseen edesottamukseesi toive että maailmassa voisi kukin elää kauniin sivistyksen mukaisesti
Raadollisuus tuo nälkää, jos maailma jää jäljiltäsi huonommalle tolalle kuin mitä se ilman sinua olisi ollut tai jos olisit pystynyt paljon kauniimpaan lopputulokseen muiden ja maailman kannalta. Aina ei itse ainakaan joka asiassa ja joka tilanteessa osaa käyttäytyä kyllin sivistyneesti, mutta paljon on väliä sillä, että toivoo maailman kannalta hyvää. Jos liität jokaiseen edesottamukseesi toiveen, että kukin voisi elää kauniin sivistyksen mukaisesti, niin yhdistyy tuo toive muiden samansuuntaisiin toiveisiin ja yhdessä ne auttavat ihmisiä muodostamaan näkemyksen, miten se olisi heidän omassa elämässään mahdollista, ja samalla ne auttavat muita toivomaan hyvää maailmassa ylipäätään. Ja niin lopputulos on etenkin ajan myötä paljon kauniimpi, aika vähällä vaivalla on tullut iso korjaus asiantiloihin, ja nälkä vastaavasti pienenee tai pikemminkin normalisoituu.
keskiviikko 6. helmikuuta 2019
Lämmönhukasta on tapana palautua saunassa
Onkohan joillakin lihavuutta siksi, etteivät käy saunassa. Tavallinen suomalainen tapa on käydä saunassa kerran viikossa sekä talvisaikaan pitkään ulkoiltuaan,kesällä uituaan ja jos lihakset uhkaavat tulla kipeiksi liikunnan jälkeen. Saunasta pitävät voivat käydä saunassa useamminkin, mutta yleensä korkeintaan kerran päivässä ja useimmille kai jo siitäkin voi tulla lämmönsäätelyongelmai, hankaluuksia lämpimänä pysymisessä. Mutta siis jos talvisaikaan on vaikka sisällä vetoista tai muuten viileää ja ulkoillessakin tulee kylmä, niin muutaman vuorokauden tai viikon jälkeen tekee hyvää välillälämmetä kunnolla saunomalla, niin on lämmönhukka korjattu. Samoin jos ulkoilee pitkään tai pääsee tulemaan erityisen kylmä, niin on hyvä korjata lämmönvaje saunomalla. Siitä ei liho ja tulee hyvä olo, oppii sanamma lämmönsäätelyä ja saunan jälkeen muitettava varoa kylmettymstä, sillä silloin on kylmänherkkä. Sanan jälkeen on kai tapana juoda jpnkun ajan pästä teetä ja syödä voileipää tai piirakkaa ja olla vain sisällä lämpöisesti pukeutuneena, mennä kohta yöunille.
maanantai 24. syyskuuta 2018
Ilmastotaidoissa mallia vain tarkalleen siitä ilmastosta missä elät
Monella on huono olo ja ruoka-aineet & ruokamäärät pielessä,eivät toimi, kun ottavat mallia eri ilmastosta ja/tai kulttuurista kuin missä ovat, esim. sisämaassa on eri ilmasto kuin merenrannikolla, Suomi on kulttuurillisesti erilainen kuin Ruotsi ja lämpimämmän taitoja opitaan Suomessa Suomen lappalaisilta eikä eskimoilta. Jos otat mallia vaikkapa eskimoista mutta elät Suomessa, niin eskimoilla ja kanadalaisilla on oma tapansa elää ilmaston kanssa, säällä on tietynlainen kalskahdus, he tuottavat tietyllä tavalla lämpöä ja ovat tietynlaisella kantilla varustettuja luonteenlaadultaa ja ne kaikki on sovitettu Kanadan säihin ja tuovat Kanadassa kylläisen tyytyväisen olon Kanadan säistä ja elämäntavoista, kun taas Suomessa eivät vaan Suomessa kylläisen tyytyväisen lämpöisen olon saa suomalaisesta tavasta elää Suomen säät. Siinä saa ottaa mallia vain niistäseuduista,jotka ko seudulle sopivat malleiksi, yleensä siis vainko seudusta ja Lapista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)









