Mietin tässä, mistä syntyy väärinkäsitys, että lihavat syövät ja
laihat eivät. Kai se on lapsena, kun ne, joita äiti on kehottanut
syömään ja laittanut karkkia, kun lapsi tykkää, niin syödä mutustavat
karkkia toisten nähden, vaikkeivät ole nälkäisiä. Niin siitä sitten
lapset oppivat tunnistamaan täysin kylläisen mielentilan sellaiseksi,
että muka syö. Ja kun ovat itse oikein nälkäisiä, niin ovat niin
keskittyneitä ruuan saamiseen, etteivät katso peiliin ja opi
tunnistamaan nälkäisen äkäistä raa'an realistisen näköistä tyyliä
syömiseen liittyväksi suuria ruoka-annoksia ja syömisen intoa
indikoivaksi. Vaan jotenkin unohtavat nälkäisyyteen liittyvät piirteet
ja ovat kuin ruoka ja kylläisyys olisivat sama asia, ja siksi
luulevat,e ttä kylläisyys ja syöminen ovat sama asia, vaikka
kylläisyys liittyy juuri syömisen lopettamiseen ja syömättömimpään
vaiheeseen. Eli pitäisi tunnistaa oikein: äkäinen on nälkäinen ja
onnellinen ei halua syödä lähes mitään.
